Puudelicatessenin tuotanto lomailee 5.12.-6.1. Kyseisellä aikavälillä varastotuotteiden toimitusajat voivat olla pidempiä eikä käsijohteiden, listojen ym. räätälöintiä tai pintakäsittelyjä tehdä lainkaan.

Käsijohde tuo turvaa kulkemiseen ja laadukkailla osilla toteutettuna myös näyttää kauniilta

Tilapäisesti loppunut

Käsijohteista

Tuotekuvaus

Käsijohteet ovat jokaisen portaikon huomaamaton, mutta tärkeä vakiovaruste. Ne luovat turvaa kulkemiseen ja hyvin toteutettuna myös viimeistelevät portaikon kauniisti. Käsijohde voi olla seinään kiinnitetty tai kaiteen päällä oleva käsijohde. Tässä kirjoituksessa keskitytään lähinnä seinään kiinnitettäviin käsijohteisiin.

Vaatimukset

Käsijohteen tulee olla jämäkkä ja lujasti kiinnitetty sekä mitoitukseltaan sellainen, että se on sopivalla korkeudella ja siitä saa kädellä tukevan otteen. Käsijohteessa ei saa olla teräviä kulmia tai ahtaita rakoja, joihin voi jäädä esimerkiksi käsi jumiin.

Mitoituksesta

- Sopiva käsijohteen halkaisija on yleensä 40-45 mm. 
- Käsijohteen korkeus on aikuisille 900 mm porrasaskelman etukulmasta mitattuna ja jos kohteeseen asennetaan tuplakäsijohde lapsia varten, asennetaan se 700 mm korkeudelle.
- Seinäkiinnikkeiden etäisyys käsijohteen päästä suositellaan olevan noin 250 mm (max 300 mm), jotta myös johteen pääty tuntuu tukevalta.
- Kannakkeiden keskinäinen etäisyys korkeintaan metrin (1000 mm), julkisissa tiloissa voi olla syytä asentaa kannakkeita tiuhempaankin.
- Välitasanteilla käsijohteen tulee jatkua yhtenäisenä, tähän erinomainen ratkaisu on säädettävät ja kiinteät kulmaosat Q-railingilta.

Korkeuden mitoitus



Rakennusmääräykset

Suomen rakennusmääräykset velvoittavat asentamaan käsijohteen luiskan tai portaan koko pituudelle sekä molemmille puolille syöksyä. Julkisissa tiloissa portaikon käsijohteen tulee jatkua 300mm yli syöksyn alkamis- tai loppumiskohdan. Välitasanteilla käsijohteen tulee jatkua yhtenäisenä. Käsijohteen tulee olla sellainen, että siitä saa tukevan otteen ja johteen päädyt ovat turvallisia. Portaikossa tulee tarvittaessa olla kaksi käsijohdetta päällekkäin lapsille ja liikuntarajoitteisille. Yleisin korkeus käsijohteelle portaissa on 900 mm ja tuplakäsijohteilla korkeudet ovat tavanomaisesti 700 mm ja 900 mm.
Yli 2,4m leveät portaat tai luiskat tulee jakaa käsijohteella vastaavan levyisiin väyliin.

Q-railingin käsijohteen kannakkeet ovat markkinoiden laadukkaimpien kaidejärjestelmien osia ja niissä on panostettu paljon tuotteiden laadukkuuteen, muotoiluun sekä turvallisuuteen.
Kannakkeet on valettu, eikä niissä ole irrallisia tai löystyviä osia ja tuotteissa ei ole keskenään laadullisia eroja. Kannakkeissa on joko piilotetut ruuvien paikat tai senkatut reiät.

Kaikki Q-railing -tuotteet ovat tilattavissa Puudelicatessenin kautta, eli jos et löydä etsimääsi verkkokaupasta, pyydä tarjous sähköpostilla asiakaspalvelu@puudelicatessen.fi

Toimituskulut

DB SCHENKER rahti pitkille ja/tai painaville lähetyksille
35,00 €
Kuljetus lähimpään kuorma-autolla saavutettavaan paikkaan. Pakkauksen purkaminen ja tuotteiden siirtäminen sisätiloihin vastaanottajan vastuulla. Varastotuotteita lähetetään kerran viikossa, joten toimitusaika tavallisesti reilun viikon luokkaa.
DB Schenker Noutopistepaketti (alle 2-metriset tuotteet)
8,00 €
Edullinen toimitus lähimpään DB Schenker noutopisteeseen. Toimitusaika yleensä 2-5 arkipäivää.
Rahti, alle 2,35 m pitkät tuotteet
26,00 €
Kotipihaan kuljetus alle 2,35 m pitkille pakettina kulkeville tuotteille, kuten käsijohteille ja kynnyksille. Lähetyksiä tehdään kerran viikossa, joten toimitusaika varastotuotteille yleensä reilun viikon.
Toimitus Puudelicatessenin autolla Vyöhyke 1 (valittavissa tietyillä postinumeroilla)
25,00 €
Kuljetus pihaan autollamme (ei sisäänkantoa). Alue Espoo, Kauniainen sekä Tuusulanväylän länsipuolinen Helsinki ja Vantaa. Lisäksi postinrot 02570, 02880, 03100, 03150, 03400. Toimitus muiden ajojen yhteydessä, varastotuotteet pääosin 2 viikon kuluessa.
Toimitus Puudelicatessenin autolla Vyöhyke 2 (valittavissa tietyillä postinumeroilla)
49,00 €
Kuljetus kotipihaan omalla autollamme (ei sisäänkantoa). Toimitusalue Tuusulanväylän itäpuolinen Vantaa ja Helsinki. Toimitus muiden ajojen yhteydessä. Varastossa olevat tuotteet pääosin 2 viikon kuluessa. Voit kysyä toimitusaika-arvion 0207303663

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit